Moskovan näyttely
Tuli sitten kokeiltua jotain uutta kissanäyttelyrintamalla. Kissojenhan täytyy tosiaan arvonimiä saavuttaakseen saada kotimaisten sertifikaattien lisäksi myös ulkomailta tuloksia. Helpoin tapa tietty olisi lähteä vain Tallinnaan täältä Espoosta, se on se halvin ja helpoin vaihtoehto. Tallinnan näyttelyissä on yleensä noin puolet kissoista suomalaisia, joten mielellään menemme sitten jonnekin muualle kisaamaan erilaisia kissoja vastaan. No Viro, Latvia, Liettua ja Ruotsi oli jo koluttu Weeran kanssa läpi - me haluttiin (tai minä) jotain uutta taas. Aloinkin hyvissä ajoin katselemaan jo syksyn näyttelyitä Tanskassa, Puolassa ja Venäjällä. Ensin olin jo viittä vaille menossa Tanskaan, mutta hintalaatu-suhde vaikutti huonolta hotelleissa eikä tarjolla ollut melkein yhtään lemmikkejä hyväksyviä hotelleja, ei siis sinne. Seuraavana oli haaveissa Puolan näyttely, joka valitettavasti tyssäsi siihen, ettei minulla ollut mahdollista ottaa yhtä lomapäivää töistä(!!!) Nokka kohti Venäjän kissanäyttelymarkkinoita... Löytyikin sopiva näyttely syyskuussa Moskovasta, jonka suunnittelua aloin vaivihkaa viedä eteenpäin. Tämä suunnitelma ei sitten tyssännytkään mihinkään ja me ihan oikeasti oltiin viime viikonloppuna sitten siellä Moskovassa!
Matka alkoi aikaisin perjantai-aamuna. Bussi numero 552 lähti viemään meitä Otaniemestä Huopalahden asemalle kello 6.30. Huopalahdesta otimme sitten junan lentokentälle, jossa olimmekin varmuudella yli 2 tuntia ennen lennon lähtöä. Menimme reippaasti ja huolestuneennäköisinä yhdessä turvatarkastuksen läpi, jonka jälkeen odottelimme hyvissä ajoin lentomme lähtöä. Pari kertaa taisi Weera maukaista lähdön/nousun aikana, mutta muuten nukkui oikein reippaasti kantokassissaan. Lentoaika oli 
vain 1h 40min, joten nopeasti nousun jälkeen aloimmekin jo laskeutua kohti Moskovan lentokenttää. Moskovassa meitä vastassa odotti isäni, joka asuu noin 300km päässä sijaitsevassa Yaroslavlin kaupungissa. En siis ihan yksin joutunut tuntemattomaan suurkaupunkiin kissan kanssa. Ensimmäisen päivän vietin jokiristeilyn merkeissä, joka kiersi itselleni tärkeimmät nähtävyydet. Mukava sekoittaa vähän kulttuuria myös matkaan, vaikka kissanäyttely olikin se ykkössyy tuloomme.
Lauantaina menimme taksilla näyttelypaikalle, jossa meidät otettiin lämmöllä vastaan. Olin ollut etukäteen yhteydessä näyttelynjärjestäjiin ja he selvästi olivat odottaneet meidän saapumistamme näyttelyyn. Ensimmäisenä reipas poika tuli auttamaan minua tavaroideni kanssa ja kaikki ystävällisesti ohjeistivat mitä teen, minne menen... Näyttely oli euro-tyylinen, eli kahdesta seinästä avoin - toinen omistajalle ja toinen yleisölle. Ei mennyt varmaan minuuttiakaan siitä kun olin saanut Weeran näyttelyhäkkiin, kun ensimmäiset innostuneet ihmiset tulivat ihastelemaan ja ottamaan kuvia Weerasta. Harmillisesti usein tuli kielimuuri vastaan ihmisten kanssa, sillä itse en puhu venäjää ja harva heistä englantia. Välillä minun oli oikeasti pakko mennä pakoon Weeran häkiltä, sillä "sorry I don't speak Russian"-lause tuli aivan liian monta kertaa toistettua peräjälkeen. Lauantaina Weeran tuomari oli entuudestaan tuttu Elena Noskova, joka kovasti tykästyi Weeraan. Kehuja saatiin erityisesti hienosta kunnosta ikään nähden, turkista ja kiltistä luonteesta. Elena valitsikin Weeran myös tuomarin parhaaksi ja saimme jäädä jännittämään vielä paneelissa kisaamista. Vaikka näyttely oli pieni (reilu 200 kissaa) niin paneeli ei sitten tuntunut ikinä alkavan! Näyttelyn piti päättyä klo 18, mutta paneeli alkoikin vasta silloin. Tuli hieman ikävä suomalaisten näyttelyiden tehokkuutta, mutta kai se on kulttuurieroista kyse. Kun vuoromme vihdoin koitti paneelissa kastraattinaaraiden kategorian parhaan vei kuitenkin hieno latvialainen sininen brittiläinen.
Sunnuntaina Weeran arvosteli uusi tuomarituttavuus, venäläinen Margarita Grigorieva. Uusi tuttavuus paljastui oikein mukavaksi
tuomariksi, joka taasen kehui Weeran turkin maasta taivaisiin ja sai lisäksi kehuja kauniista silmistä. Saimme taas sunnuntaina olla tuomarin parhaita ja taas jännittää paneelia ja oliko vastassa mahdollisesti taas lauantain voittaja. Näyttely eteni sunnuntaina onneksi sutjakkaammin, enkä joutunut odottelemaan arvostelun jälkeen "kuin" 4 tuntia (heh, Weera oli sentään tuomarin vika kissa!) paneelin alkamista. Weeraa vastassa ei ollutkaan eilistä voittajaa, joten sai taas jännittää, että josko kenties Weera olisi sitten toista vastustajaa parempi...ja olikin! Weera palkittiin sunnuntaina kategorian parhaaksi, aivan huippu päätös hienolle näyttelylle! Palkinnoksi saimme muun muassa kissanhiekkaa ja ruokaa, ja mieltäni lämmittikin kovasti se, että saimme lahjoittaa nämä palkinnot venäläisille kodittomille kissoille, kun emme itse niitä yhtä kipeästi tarvitse. Lähdimme hotellille sitten "juhlistamaan" voittoa ruuan ja löhöilyn kera, sillä olimme palaamassa kotiin vasta maanantaina.
Ei mennyt muuten ihan niinku strömsössä tuo maanantainpaluu meillä... Tarkoitus oli soittaa hotellilta taksi juna-asemalle ja mennä suoralla junalla Moskovan keskustasta lentokentälle. Soitimme taksin ajoissa klo 8.15 ja taksin olisi pitänyt tulla 15 minuutin päästä. Juna-asema ei tosiaan ollut kaukana, n. 10min autolla ja yritin ehtiä 9.00 lähtevään junaan. 8.45 menin sitten respaan kysymään, missä tämä taksi viipyy - kuulemma vielä seuraavat 15 minuuttia saa odottaa. Usko meni siinä vaiheessa takseihin ja epätoivoisesti katse kohti jotakin muuta kulkuneuvoa. Oli kuitenkin hieman haastavaa tuntemattomassa kaupungissa yksin kissan ja kamojen kanssa, tuntemattoman kielen ja tuntemattomien aakkosten kanssa löytää yhtään mihinkään. Siinä jo respatyypeille huusin, että h*mmetti soikoon auttakaa nyt mua ja saattakaa mut johonkin! Vaihtoehdoikseni jäi tosiaan metro (ei mitään hajua mihin siellä pitää mennä, todennäköisesti lähden väärään suuntaan) tai kävely (ei mitään hajua miten). Oli toimittava nopeasti, sillä kello tikitti ja lähdin sitten kävelemään suurkaupungissa juna-asemalle kissan, repun ja vetolaukun kanssa. Noin 10 min käveltyäni sain tieltä napattua taksin, kello näyttää 9.05 ja seuraava tavoite onkin ehtiä 9.30 junaan, josta emme saa myöhästyä, jos haluamme ehtiä lennolle! Vaikka suunnilleen tiesin mihin olin menossa, halusin olla aivan varmasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan taksin avulla. Taksi ei käynnisty. Hei ihan oikeesti? Kamat pois ja takaisin kävelemään tuskan, pelon ja juoksuhien siivittämänä. Seuraavaksi loikkaan suoraan taksin eteen tiellä ja päästään kuin päästäänkin sen kyytiin ja taksi jopa kulkee. Huh, päästiin sitten juna-asemalle ja lähdimme 9.30 junalla lentokentälle ja olimme hyvissä ajoin perillä. Onneksi olin etukäteen varautunut aikaisempaan lähtöön kommelluksien varalta, mutta ehkei ihan tämmöstä ollut silti mielessä!
Kotoa oli tullut viestiä, miten Inukshuk oli kovasti viikonlopun aikana kaipaillut mammaansa. Oli kuulemma käynyt huutelemassa kantokoppiemme ovilla, toivoen varmaan, että kyllä se mamma sieltä vielä tulee... Reissusta väsynyt Weera pääsi sitten takaisin tyttärensä luokse maanantai-päivällä ja Inukshuk oli taas maailman onnellisin kissa! Loppupäivän Inukshuk kulki kylki kiinni Weerassa, pesi, hoiti... Kun nostin Weeran kerran syliini oli Inukshuk aivan huolissaan viedäänkö äiti taas pois, eiei! Että oliko viikonloppu rankempi mammattomalle Inukshukille vai reissavalle Weeralle, en kyllä osaa sanoa :)
PS. Ihan outo juttu kyllä näyttelyssä muuten! Kategorian I kissoja oli tasan YKSI koko näyttelyssä, haloo! Suurin osa olikin vain II- ja III-kategorian kissoja, mutta että vaan yksi...
